Kuluneen vuoden aikana olemme käyneet alun haasteita läpi, mitä päiväkodin, Alpukan ja kotityöpalveluiden pyörittäminen on tuonut.  Etenkin alun byrokratia oli yllättävän haastavaa. Olemme kuitenkin onnistuneet ratkaisemaan haasteet, ja etenkin päiväkodin tulevaisuus näyttää valoisalta lapsimäärän hiljalleen kasvaessa. Osuuskuntamme tärkein tavoite olikin turvata päiväkotipalvelut Alpuassa.
Kyläruokala Alpukka palvelee ainakin kesäkuun loppuun saakka. Siihen asti kylältämme saa maistuvaa ruokaa. Siitä eteenpäin kyläruokalan jatko riippuu kävijämääristä. Tulkaahan siis ahkerasti syömään Alpukkaan. Alpukan hyvää ruokaa on tarjolla myös vihannin markkinoilla 20.5, jossa myymme erilaisia leivonnaisia.
Me olemme järjestäneet ja olleet osana järjestämässä vuoden aikana useita pienempiä tapahtumia kylällämme. Meille on tärkeää että kylämme on ja voi hyvin. Toivottelemmekin sateisen kevään jälkeen aurinkoista ja lämmintä kesää.
Tässä vielä kesän muisto Alpuasta!